Minä olen niin hirveässä tilanteessa etten tiedä miten vitussa pitäs jatkaa eteenpäin. OLEN NIIN VIHAINEN ALLULLE!! Miten joku voi olla niin tyhmä???+ Miten minä voin olla niin yhdentekevä POIKAvitunYSTÄVÄLLENI???

On ollu vähän vaikeaa. Allua ei enää kiinnosta minä. Olen vaan normaali pelikaveri ja PERKELEEN PEDINLÄMMITIN vihaan sitä duunia, minusta ei ole mihinkään muuhun.
Äkisen tänne, jos täällä joku vähän kokeneempi joka tekstiäni lukee voisi auttaa.

En halua erota. En halua jäädä yksin, en pysty tukeutumaan ystäviin niin paljon. Kukaan ei ole niin tärkeä (paitsi Noora, mutta helvetti meillä on 250 km välimatkaa ja minä käyn tätä vitun lukiota)
Loppujen lopuksi Olen rakastunut ihmiseen joka tappaa minut sisältä täysin hölmöydellään ja kokemattomuudellaan.
Voin huonosti.
Olin tässä juuri vajaan viikon Nooralla kun rupesi oikein toden teolla ahdistamaan kaikki. Pakenin paikalta aivot narikassa ja että se oli ihanaa. En ole pitkään aikaan voinut yhtä hyvin kuin viimesinä 4 päivänä. Ajattelin kun lähdin Nooralle että sitten kun tulen takasin Alluakin taas kiinnostaa minun seura ja kaikki on hyvin.

Allun kettuilu alkoi ärsyttämään viimeviikonloppuna ja lähdin heiltä kotiin, en jää katselemaan piikittelyä joka on täysin turhaa ja ihan järjettömän ilkeää ja loukkaavaa. En ole tehnyt mielestäni mitään pahaa ja toinen vain vittuilee minulle ihan puhtaista vahingoista.
Itkin maanantain ja tiistaina halusin selvittää että missä mennään miksi poika on millanen on. No siinä sitten tiristelin puhelimeen ja keksin että minä lähden Nooralle. Siinä sitten sovittiin että Allu tulee katsomaan minua ennen kuin lähden matkalleni. Illalla poika tuli ja oli etäinen niinkuin viimeaikoina on ollut. Johtui varmaankin siitä että oli kipeä, jaapajaapa.
Aamulla tiemme erkanivat ja minä lähdin matkalleni.

Pyysin, tai no sanoin että saa minua sitten muistaa puhelimitse kun olen poissa. Poikapa muisti oikein 'ihanalla' viestillä missä kertoi pelanneensa koko yön ja opettaneensa veljensäkin pelaamaan ja kuinka hän haluaisi mennä softaamaan pitkästä aikaa.
Se oli ainoa viesti koko viikkona.

Ei tainnut herra lukea yhtäkään minun lähettämää viestiä kun ei kysymyksiinikään tullut koskaan vastauksia. Ihan sama.
Vietin loppuviikon onneni kukkuloilla Nooran ja Kristan kanssa. Sitten tuli tämä päivä ja piti lähtä. Piti herätä aikasin aamulla kun sunnuntaina ei bussit kulje kuin yhdeksältä ja kakskytvailla ykstoista.
Olin kolmelta karjaalla ja jo bussissa mieliala oli lähtenyt laskemaan. Kotiinpäästyä se pienikin kotiinpääsyn ilo oli romahtanut ja arki tuli vastaan.
Allu mesessä ilmoittaa että numeronsa vaihtuu. Kiva milloin minulle ajateltiin tämä kertoa? Minua rupesi asteittain ärsyttämään Allun tekemiset. Hän on ihan kuollut kun on ollut ihanien ystäviensä kanssa larppaamassa, ei hän minua jaksa nähdä.
Olen sisälläni odottanut jälleennäkemistä kuin kuuta nousevaa ja sitten toinen vaan ilmottaa: Haluan olla kotona. Tekemäsä mitä? VITTU PELAAMASSA. En pysty edes mesessä keskustelemaan kun AH pitää pelata ja sitten puhua ihanan poikaystävänsä kanssa jota on juuri koko viikon katsellut. Voi voi voi.
Taidan pyytää äidiltä että saan pitää rokulipäivän. En halua nähdä Allua. Haluan takaisin Nooran luo.

Tämä on tilanteeni.
Enkä halua erota. Miten saan poikaystäväni päähän järkeä? Miten saan hänet huomaamaan minut? Miten saan hänet tajuamaan että minuunkin pitää vähän panostaa.
En pysty pelottelemaan millään tavalla häntä koska olen niin itsestäänselvä. En pysty pitämään taukoja koska tarvitsen häntä lähelleni. Minä en voi ravistella häntä vain lähtemällä pois. En pysty.